Ritarireitti on 36 kilometriä pitkä pyörä- ja vaellusreitti, joka kulkee kauniin kulttuuria, historiaa ja muinaismuistoja vilisevän maiseman halki.
Reitin lähtöpiste on Karjaan rautatieasemalla ja sieltä se seuraa Grabben kanavan ikivanhaa väylää Grabbackan raunioille ja sieltä Kuninkaantielle. Kuninkaantie jatkuu Snappertunan kylään, jossa voi ihailla Snappertunan vanhaa kirkkoa, vierailla Forngårdenin talomuseossa ja Raaseporin linnanraunioilla. Linnan vierestä löytyy myös ravintola ja kahvila Linnavoudin tupa. Täältä reitti jatkuu länteen pitkin Norrbyntietä kohti Norrbyn kartanoa, jossa on mahdollista yöpyä. Reitti ohittaa Malmabackan miilukylän ja mahdollistaa poikkeamisen Uhrilehdossa ja Munsterhjelmin taidekeskuksessa. Norrbyn kartanolta on enää noin 10 kilometrin matka Tammisaaren keskustaan. Vierailtuasi vanhassa kaupungissa lukuisine nähtävyyksineen on aika palata takaisin reitin alkuun Karjaan rautatieasemalle. Jos pyöräily alkaa jo väsyttää, on Tammisaaresta myös juna tai taksiyhteys Karjaalle. Vuokratut polkupyörät voi jättää Motel Marineen, jossa on myös mahdollista yöpyä.
Yöpyminen on mahdollista joko Norrbyn kartanolla tai Malmbackassa.
Kysymykset ja varaukset voi osoittaa Thony Wickströmille p. +358505970802, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Karjaan rautatieasema
Karjaan asema avattiin 8.10.1873 osana Hanko-Hyvinkäärataa, ja se oli aluksi vain Billnäsin ruukin käytössä. Kun rantarataa alettiin rakentaa 1900-luvun alussa, valittiin Karjaa uuden ja vanhan ratalinjan risteyskohdaksi. Se päihitti samaa asemaa havitelleet Mustion ja Tammisaaren lähinnä maantieteellisen sijaintinsa ansiosta, vaikka myös Billnäsin ruukin valmiit ratayhteydet vaikuttivat asiaan varmasti. Kun Karjaasta tuli merkittävä junaliikenteen risteyskohta, kasvoi myös asema- alueen pinta-ala. Hangon sataman kasvattaessa omaa merkitystään, jatkoi junaliikenne kasvuaan ja yritykset, pankit ja teollisuus etsiytyivät Karjaalle. Karjaan asemarakennuksen on suunnitellut
Bruno Granholm ja se valmistui vuonna 1899. Tiloissa toimii edelleen ravintola. Karjaa sai oman veturitallinsa joka ajan myötä korvasi Mustion veturitallin ja varikon. Vuonna 1904 valmistui vesitorni, jonne vesi pumpattiin läheiseltä Pumppulahdelta. Venäläisten joukkojen räjäytettyä Hangon junaverstaan vuonna 1914 siirtyi senkin toiminta Karjaalle. Vuosien 1926-27 aikana valmistui ratapihan itäiselle puolelle kulunvalvontatorni, josta käsin saattoi mekaanisesti hallita kaikkia raiteita. Vanha ja vaaralliseksi käynyt ylikulkusilta korvattiin uudella vuonna 1933. Vuoden
1970 jälkeen Karjaan varikko lakkasi toimimasta itsenäisesti ja vanha veturitalli muuttui suurilta osin autotalliksi. Vuonna 1970 purettiin myös vanha asemavahdin rakennus. Vuonna 1986 asetettiin vanha höyryveturi Tk3 1170 muistomerkiksi iäksi menneistä ajoista. 1990-luvun alusta lähtien Karjaan ratapihaa on uudistettu paljon, vuonna 2020 valmistui uusi ylikulkusilta.
Grabben kanava
Grabben kanava rakennettiin arvioiden mukaan jo keskiajalla tai sitä ennen. Kanava lävistää Lohjan harjun sen matalimmassa kohdassa nykyisen Karjaan kaupungin keskustassa. Kanavan vanha uoma erottuu selvästi nykyisen rautatien eteläpuolella. Se on oletettavasti ollut osa noin puolen kilometrin pituista reittiä Mustionjoelta Kiilansuolle, joka oli keskiajalla Lepinjärven pohjoisrantaa.
Kanavan arvellaan olleen jyrkkäseinäinen ja kovapohjainen. Koetulokset maaperäanalyysistä viittaavat 1100- ja 1300-luvuille. Myös kasvillisuuden perusteella on tehty arvioita seisovasta vedestä ja erityisen korkeista kalkkipitoisuuksista. Kanavan valmistumisen kerrotaan liittyvän Raaseporin linnan ja Grabbackan rakentamiseen: rakennusmateriaaleja kuljetettiin sisämaasta kanavaa pitkin. Grabben kanavaa pitkin on kuitenkin luultavasti vedetty veneitä Mustionjoelta merelle johtavalle jokireitille. Kuinka paljon vettä kanavassa virtasi, säilyy mysteerinä. Se on saattanut ajoittain saada täydennystä sadevesistä, ja pienten patojen avulla veden korkeutta on voitu säädellä. Tänä päivänä kanavasta näkyy enää noin 200metriä pitkä, kymmenen metriä leveä ja 2,5metriä syvä monin paikoin umpeen kasvanut vettä ikävöivä pätkä.
Grabbacka
Snappertunaan johtavan tien varrella, jyrkän kallion vieressä sijaitsee Grabbackan aateliskartano, jota kutsutaan myös Grabbackan linnanrunioksi. Se rakennettiin ykistyiskäyttöön ja eroaa näin alueen muista linnoituksista. Nykyisin siitä on jäljellä enää rauniot.
Esihistoriallisina aikoina alue oli suojaisaa merenlahtea, jonne oli hyvät maa- ja vesiyhteydet. Keskiaikana Kuninkaantie kulki Karjaan halki ja alueelle rakennettiin muun muassa Raaseporin, Junkarsborgin ja Grabbackan linnoitukset. Tuomari Måns Andersson Grabben kerrotaan rakennuttaneen Grabbackan. Rakentamisen katsotaan alkaneen vuoden 1483 jälkeen, jolloin lainmuutoksella sallittiin uudelleen kivilinnojen ja -tornien rakentaminen. Se on myös muurattu samaan tyyliin kuin vuonna 1470 valmistunut Karjaan kirkko. Grabbacka oli arvioiden mukaan kolmikerroksinen. Se oli rakennettu tiilestä ja harmaakivestä, ja sillä oli jopa oma pieni satamansa Raaseporin linnan ja Lepinjärven yhdistävän vesireitin varrella. Vuonna 1525 Nils Grabbe sai linnan perinnöksi isältään. Grabbackan aatelislinna valmistui Erik Arvidsson Stålarmin toimesta
1500-luvun puolessa välissä. Linna tuhoutui kokonaan vuoden 1672 tulipalossa.
Grabbacka löydettiin uudelleen 1930-luvulla, unohdettuna kasvillisuuden ja irtomaan alle. Tänä päivänä rakennuksesta on jäljellä ainoastaan pohjakerroksen ja kellarien rauniot. Tilan uudisrakennus on valmistunut alunperin 1860-luvulla, 1930-luvulla se sai remontissa nykyisen ulkoasunsa. Grabbackassa on toiminut myös toimintansa vuonna 1964 lopettanut koulu, joka valmistui vuonna 1916.
Kuninkaantie
Kuninkaantie, joskus myös Suuri Rantatie, yhdisti Ruotsin ja Venäjän valtakunnat 1300- luvulla. Se koostui vanhasta postireiteistä Bergenistä Osloon, Karlstadin ja Örebron kautta Tukholmaan, Ahvenanmaan, Turun ja Viipurin läpi aina nykyiseen Pietariin asti. Nykyisin Kuninkaantie kulkee Turusta Viipuriin, ja on noin 480 kilometriä pitkä. Monin paikoin se seuraa edelleen vanhaa reittiä, joka on toisaalta siellä täällä muuttunut yksityistieksi tai jopa kokonaan kadonnut. Kuninkaantie pursuaa Suomen historiaa: linnoja ja niiden raunioita, kartanoita, kaupunkeja, maamerkkejä ja kirkkoja. Tie on merkitty opastekylttien avulla, joissa on ruskealla pohjalla kultainen kruunu ja teksti ”Kuninkaantie/Kungsvägen”.
Snappertunan kirkonkylä
Keskiajalla Tunan kaupungin arvellaan olleen vilkkaan kansainvälisen kaupan keskus. Olettamuksien mukaan vauraan yhteisön on ajateltu muodostuneen Raaseporin linnan läheisyydessä työskennelleistä ja asuneista ihmisistä. Perimätiedossa on puhuttu Snappertunalaisten erityisestä
”murhaisasta luonteesta”, joka olisi peruja Raaseporiin asettuneilta merimiehiltä ja viikingeiltä.
Snappertunan kirkonkylä levittäytyy Snappertunan kirkkoa ympäröiville mäille, ja siihen kuuluvat muunmuassa pappilan rakennukset, makasiinit, pitäjäntalo, vanha kansakoulu, vanhainkoti, kylätalo Tunaborg ja talomuseo Forngården. 1830-luvulla valmistunut pappila toimi pitkään kappalaisten virka-asuntona. Pitäjäntalo on rakennettu vuonna 1844, ja se toimi seurakuntakotina jo 1920- luvulla. Vanhempi makasiinirakennuksista valmistui ennen 1780- lukua, uudempi pitäjänmakasiini on rakennettu vuonna 1806.
Snappertunan kirkko
Snappertunan kirkko on ristinmuotoinen puukirkko Snappertunan kirkonkylän keskellä. Kirkko valmistui vuonna 1689 ja se on yksi vanhimmista ristikirkoista Suomessa. Pappila ja kirkonmäki muodostavat erään koko maan parhaiten säilyneistä kirkkomiljöistä, jopa maisema on säilynyt suhteellisen muuttumattoman 1900-luvun alusta. Kellotapuli on rakennettu vuonna 1776. Vuonna
1797 kirkkoa korjailtiin perusteellisesti: sitä korotettiin seitsemällä-kahdeksalla hirsikerroksella, uusi puukupoli rakennettiin ja sakasti uusittiin. 1860-luvulla kirkko sai ulkolaudoituksen ja pienemmät lisärakennukset valmistuivat. Nykyinen ulkoasu on vuosina 2000-2001 tapahtuneen restauroinnin tulosta. Kirkon pihalta löytyvät niin sankarihaudat kuin hautauskappelikin. Vuonna
1851 kirkossa sattui ampumavälikohtaus, jossa saarnatuolin vieressä seissyt apulaispastori Frans Selin joutui mieleltään järkkyneen seurakuntalaisen tulituksen kohteeksi. Laukauksen jäljet ovat edelleen nähtävillä kirkon seinässä, saarnatuolin vieressä.
Forngårdenin talomuseo
Forngårdenin talomuseossa pääsee tutustumaan 1800-luvun puolivälin saaristolaiselämään Tammisaaren saaristossa. Ulkoilmamuseo avattiin vuonna 1958, ja alue koostuu päärakennuksesta, luhtiaitasta, kahdesta pienemmästä aitasta, nuottavajasta, käymälästä, ladosta ja sepän pajasta. Kaikki rakennukset on siirretty museoalueelle muualta, viimeisimpänä sepän paja, joka on rakennettu arvioiden mukaan vuonna 1903. Paja oli käytössä Bladkärrissä vielä 1970-luvulla, ja se siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1998.
Luhtiaitta on ensimmäinen rakennus joka tuotiin museoalueelle vuonna 1949. Aitassa säilytettiin muun muassa lihaa ja viljaa. Kesäisin se toimi piikojen ja renkien nukkumapaikkana. Ruoka-aittaa käytettiin myös ruoan säilyttämiseen. Sen sisälle oli rakennettu korkea sokkeli pitämään kutsumattomat vieraat loitolla.
Päärakennus on alunperin sijainnut Hälstön saaressa. Parituvan vanhimmat osat on rakennettu 1700- luvulla. Se siirrettiin jäitä pitkin nykyiselle paikalleen yhtenä aurinkoisena maaliskuun päivänä 32 hevosen ja rekien avulla. Nuottavaja on hirsirakennus Rådsbölestä, jossa sitä käytettiin kalastustarvikkeiden säilyttämiseen. Se tuotiin paikalle vuonna 1953. Papin lato on sijainnut alunperin Snappertunan Prästholmenilla. Siellä säilytettiin heinää, jota syötettiin Karjaan rovastin hevosille, kun hän liikkui Snappertunan alueella saarnamatkoilla. Vanha vilja aitta Repubackasta toimi vuosina 1957-1981 retkeilymajana Forngårdenin yhteydessä. Sitä on kutsuttu Suomen suloisimmaksi retkeilymajaksi. Retkeilymajan avaamisen aikaan valmistui myös Lemmenpolku, joka tarjosi yöpyjille lyhyemmän reitin lähimmälle ruokapaikalle, Linnavoudin tuvalle.
Uhrilehto
Keskellä Söderbyn peltomaisemaa kohoaa tammien, lehmusten ja muiden jalopuiden valloittama kukkula: Uhrilehto, jota myös Bosketiksi kutsutaan. Tarinoiden mukaan paikalla, joka sijaitsi ”heti Valhallan alapuolella tai Nystuvussa Valhallan tilan mailla” on aikoinaan palvottu Fattberg nimistä härkäjumalaa. Kristinuskon saapumisen jälkeen kuninkaan painostamien kyläläisten kerrotaan upottaneen jumalansa mereen. Toinen versio kertoo Uhrilehdon olleen pakanallinen uhripaikka. Legendan mukaan kristittyjen ahdistelemat paikalliset kätkivät siellä palvomansa malmipukin pyhän tammen alle. Moneen ehtinyt Ior Bock etsi pukkia tuloksetta 1980-luvulla. Einar Öhmanin tutkimusten mukaan Uhrilehdon alkuperä saattaa palautua 1700-luvulle, jolloin aatelissisarten Märta ja Sofia Tunderfeltin kerrotaan istuttaneen paikalle jalopuita.
Norrbyn kartano
Norrby on yksi Snappertunan alueen vanhimpia kyliä; sen historia ulottuu aina 1200-luvulle asti.
1500-luvulla pienimuotoiseen maanviljelykseen ja talonpitoon perustunut toiminta alkoi heiketä ja Norrbykin muuttui lukuisista pienistä maatalous- ja kauppayksiköistä Ruotsin kruunun alaiseksi suurtilaksi. Suuren Pohjan sodan aikaan Norrbyn omistajat pakenivat Tukholmaan ja tämä yhdessä puuttuvien varojen kanssa keskeytti Norrbyn kehittymisen varsinaiseksi suurtilaksi. Tilan uloimpia viljelysmailta pilkottiin torpiksi, joiden merkitys koko valtakunnan tasolla oli kasvamassa. Norrbyn omistujuudet vaihtuivat tiheään 1800-luvulla. Vuonna 1919 Ab Svenska Småbruk och Egnahem hankki koko Norrbyn omistukseensa ja kartano pilkottiin moneen eri pien- ja asuintilaan, jolloin sen rakenne ikään kuin palasi keskiaikaisille juurilleen, pientilallisten kyläksi.
Malmbacka
Keskellä luontoa sijaitseva Malmbacka koostuu pienistä hirsimökeistä ja miilunpolttajien majoista. Mökkikylässä ei ole juoksevaa vettä tai sähköä, ruoka tehdään avotulella. Alueelta löytyy kolme
1600-luvulta peräisin olevaa hiilimiilun pohjaa, joilla valmistettiin hiiltä läntisen Uudenmaan rautaruukkien tarpeisiin. Yksi näistä kolmesta miilusta on edelleen vuosittaisessa käytössä.
Munsterhjelmin taidekeskus
Munsterhjelmin taidekeskus keskittyy perinteiseen maisemamaalaukseen. Täällä toimii myös kesägalleria ja ateljee kauniin luonnon keskellä.
Tammisaari
Tammisaaren vanha kaupunki levittäytyy Barckenin niemelle. Vaikka suurin osa vanhoista ja viehättävistä taloista on rakennettu 1700- ja 1800-luvuilla, ulottuu kaupungin historia aina 1500- luvulle asti. Tammisaaren Kuninkaankatu on Suomen ensimmäinen kävelykatu, harmaakivikirkko on rakennettu kreivi Gustaf Lewenhauptin aloitteesta 1680-luvulla. Kirkon nykyinen ulkoasu on peräisin 1800-luvun puolesta välistä, jolloin se kunnostettiin tulipalon jäljiltä. Linnamäellä taas
näkyy kiviperustuksia paikalla, johon 1500-luvulla suunniteltiin Tammisaaren linnaa, joka ei lopulta koskaan valmistunut. Ramsholmin ulkoilualueella polut vievät kulkijansa lajirikkaan luonnon keskelle.
